Kotikuntoutus tehoaa, kun kuntoutettavalla ja hänen omaisillaan riittää motivaatiota.
Puoli vuotta sitten hinnerjokilainen Eero Nieminen joutui vaativaan selkäleikkaukseen, joka vei 87-vuotiaan miehen vuodepotilaaksi.
– En voinut sitä uskoa, että leikkauksen jälkeen en voinut enää kävellä omilla jaloillani.
– Mutta nämä naiset pitivät niin kovaa komentoa, että pedistä noustiin, Nieminen hymyilee viitaten lähihoitajiin, Eija Setälään ja Tiia Pesoseen.
Sairaalassa aloitettua kuntoutusta jatkettiin kotiutumisen jälkeen Euran kotihoidon asiaan sitoutuneiden lähihoitajien toimesta, ja nyt Niemisen kunto on paljon lähempänä ennen leikkausta ollutta tilaa.
– Pääsen jo kävelemään rollaattorilla ja kierrän tällaista lenkkiä muutaman kerran päivässä, Nieminen kertoo edetessään noin 50 metrin pihakierrosta.
Sinnikäs kuntoutus mahdollisti omille jaloille nousun ja rollaattorin kanssa kulkemisen. Eero vahvisti jalkojensa lihaksia muun muassa polkulaitteella ja istumaannousuharjoitteilla.

Eero Nieminen kuntoutui vaativasta selkäleikkauksesta puolessa vuodessa jälleen jaloilleen. Hän kiertää noin 50 metrin mittaista lenkkiä muutaman kerran päivässä.
Kodin esteellisyys kartoitetaan
Lähihoitaja Tiia Pesonen kertoo, että kotikuntoutuksessa tärkeässä roolissa on kuntoutettavan oma motivaatio sekä omaisten tuki ja kannustus kuntoutumiseen.
– Koska Eero halusi nousta uudelleen jaloilleen, niin kuntoutus oli paljon helpompaa.
Kotikuntoutuksessa kuntoutettavan tilanne ja kuntoutuksen tarve käydään yksilöllisesti läpi ammattilaisten toimesta yhdessä kuntoutettavan ja hänen omaistensa kanssa. Kuntoutukseen voidaan siirtyä esimerkiksi sairaalan osastojakson jälkeen tai vaikkapa muistihoitajan lähetteellä.
Myös kuntoutettavan kodin mahdollinen esteellisyys kartoitetaan, jotta kodissa kulkeminen olisi vaivatonta.
Eija Setälä ja Tiia Pesonen ovat syventäneet osaamistaan kotikuntoutuskoulutuksen avulla.
– On tärkeää, että saamme syventävää koulutusta, Eija Setälä toteaa.
Kotikuntoutus on yksi monista palveluista, joita Satasote tällä hetkellä kehittää osana Satakunnan tulevaisuuden sote-keskus-hanketta.