Aluevaalilautakunta vahvisti aluevaalien tuloksen Satakunnan hyvinvointialueella

Kuntien keskusvaalilautakuntien alkuviikon aikana suorittaman tarkastuslaskennan myötä vaalien alustava tulos muuttui kahden aluevaltuutetun valinnan osalta.

Kuvituskuva. Hammashoitolassa lääkäri ja asiakas.

Aluevaalilautakunta vahvisti keskiviikkona 26.1. pidetyssä kokouksessaan aluevaalien tuloksen Satakunnan hyvinvointialueella.

Kuntien keskusvaalilautakuntien alkuviikon aikana suorittaman tarkastuslaskennan myötä vaalien alustava tulos muuttui kahden aluevaltuutetun valinnan osalta. Sosialidemokraattien ehdokas Heli Lukka valittiin aluevaltuustoon arvonnan perusteella ja Diana Bergroth-Lampisesta tuli puolueen ensimmäinen varavaltuutettu.

Myös Kokoomuksen valtuutetut täsmentyivät tarkastuslaskennassa. Aluevaltuustoon pääsivät Eveliina Perälä ja Jaakko Aromaa äänin 350, kun Juha Joutsenlahti sai ääniä 348. Joutsenlahdesta tuli puolueen ensimmäinen varavaltuutettu.

Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston suurin puolue on SDP, joka sai vaaleissa 28,1 prosenttia äänistä. Edustajia SDP:llä on aluevaltuustossa yhteensä 20. Toiseksi suurin puolue on Kokoomus 19,6 prosentin kannatuksella ja 13 paikalla aluevaltuustossa. Kokoomus oli vaaliliitossa Suomen Kristillisdemokraattien kanssa, joka sai 2,7 prosenttia äänistä. Kolmanneksi suurin on Keskusta 19,5 prosentin kannatuksella ja 14 aluevaltuutetulla

Muut aluevaltuuston paikat jakautuvat seuraavasti: Perussuomalaiset 9 paikkaa, Vasemmistoliitto 6 paikkaa, Vihreät 3 paikkaa, Kristillisdemokraatit 3 paikkaa ja Valta kuuluu kansalle 1 paikka.

Aluevaltuuston jäsenten keski-ikä on 55 vuotta. Aluevaltuutetuista naisia on 38 (55,1 %) ja miehiä 31 (44,9 %).

Uusi aluevaltuusto pitää ensimmäisen kokouksensa keskiviikkona 2.3.2022. Kokouksessa valitaan mm. valtuuston puheenjohtajisto, päätetään aluehallituksen kokoonpanosta ja perustetaan hyvinvointialuejohtajan virka.

Katso kaikki aluevaltuutetut ja lisätietoja aluevaalien tuloksista on oikeusministeriön tulospalvelussa.