Saattohoidon vapaaehtoistyö

Kotisairaalan potilastyöhön kaivataan uusia vapaaehtoisia ympäri Satakuntaa. Vapaaehtoisia tarvitaan, kun kotona oleva oire- tai saattohoitopotilas kaipaa kuuntelijaa, juttuseuraa tai vaikka asiointiapua arkeensa. Toimintaa laajennetaan tällä hetkellä maakunnalliseksi.

Vapaaehtoisen tehtävät

Kotisairaalan vapaaehtoinen toimii potilaan ja potilaan perheen kanssa eri tehtävissä riippuen potilaan ja perheen tarpeista. Tehtävänä voi olla esimerkiksi olla läsnä ja kuunnella, jutella ja olla seurana, ulkoilu- tai asiointiapuna, saattajana tai olla tukena kuolevan potilaan lähellä omaisen turvana. Vapaaehtoinen on ennen kaikkea potilaan tukena, mutta kyseessä on myös potilaan perheen ja omaisten tukemista. Vapaaehtoinen ei toimi sairaanhoidollisissa tehtävissä.

Käyntikerrat

Pääsääntöisesti vapaaehtoinen vierailee potilaan luona kerran viikossa. Käynnit voivat olla myös yksittäisiä, kestoltaan yhdestä kolmeen tuntiin. Potilas, perhe ja vapaaehtoinen sopivat keskenään käynneistä aina tilanteen mukaan. Vapaaehtoisen työ on perheelle aina ilmaista eikä vapaaehtoinen saa käynneistä palkkakorvausta.

Haluan tietää lisää toiminnasta

Vapaaehtoistoiminnan infotilaisuus järjestettiin 16.2. livenä ja etänä. Voit katsoa infon tallenteen tästä linkistä (Youtube).

Kuka voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi?

Vapaaehtoiseksi voivat hakea täysi-ikäiset satakuntalaiset, joilla on antaa aikaansa toimintaan. Kaikki vapaaehtoiseksi haluavat haastatellaan, heidät koulutetaan ja heillä tulee olemaan työssään kotisairaalan vahva tuki. Vapaaehtoiset allekirjoittavat aina vaitiololupauksen.

Haluaisin mukaan vapaaehtoiseksi!

Voit hakea uudeksi vapaaehtoiseksi täyttämällä linkissä olevan lomakkeen. Sinuun otetaan yhteyttä noin viikon jälkeen vastaamisesta.

Voit olla myös suoraan yhteydessä meihin:

  • Koko Satakunta: Heli Lukka, diakonityöntekijä, 0400 309 672, heli.lukka@evl.fi
  • Huittinen: Dilbär Kariniemi, puh. 044 772 8213,dilbar.kariniemi@huittinen.fi
  • Kankaanpää: Marja Pääjoki, puh. 044 577 3388, marja.paajoki@eposa.fi tai Sari Kujansuu, puh. 044 713 35 22, sari.kujansuu@evl.fi
  • Rauma: Jonna Elovaara, puh. 944 4032 748, jonna.elovaara@rauma.fi

Miten liittyy hyvinvointialueeseen?

Satakunnan hyvinvointialueelle rakennetaan yhtenäistä maakunnallista kotisairaalan vapaaehtoistoimintaa. Toimintamalli on jo käytössä Porin perusturvan ja Porin seurakuntayhtymän yhteistyössä, johon on koulutettu vapaaehtoisia Porin kotisairaalan alueelle. Toiminnan laajentuessa maakunnalliseksi kaivataan uusia vapaaehtoisia joka puolelle Satakuntaa. Samalla luodaan yhteistyöverkostoja hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin välille.