Kirsi Varhila aloittaa hyvinvointialuejohtajana kesäkuussa

Kirsi Varhila on ilmoittanut vastaanottavansa Satakunnan hyvinvointialuejohtajan viran ja aloittaa työssään 1. kesäkuuta. Aluehallitus hyväksyi johtajasopimuksen 2.5. pidetyssä kokouksessaan.

Symboli_vihreällä

Johtajasopimuksen mukaan hyvinvointialuejohtaja vastaa laadukkaasta, tehokkaasta ja ammattitaitoisesta päätösten valmistelusta, johtamisesta sekä täytäntöönpanosta.

– Johtajasopimus pystyttiin laatimaan nopealla aikataululla ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Saimme laadittua molempien osapuolten kannalta hyvän ja toimivan sopimuksen, toteaa aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen.

Varhila aloittaa työssään kesäkuun alussa, mutta on perehtynyt Satakunnan hyvinvointialueen valmisteluun jo osallistumalla muun muassa aluehallituksen kokouksiin ja iltakouluihin.

– Nopea siirtyminen hyvinvointialuejohtajan tehtäviin mahdollistaa uuden palveluorganisaation ruoriin tarttumisen jo hyvissä ajoin ennen palveluiden järjestämisvastuun siirtymistä hyvinvointialueille. Yhdessä koko henkilöstön kanssa pyrimme varmistamaan asiakkaiden ja potilaiden hyvät palvelut Satakunnassa häiriöttömästi myös siirtymäajan yli, sanoo Varhila.