Koti TV:n ohjelmatarjontaan päivittäiset yhteislauluvartit
Yhteislauluvartti sai alkunsa ikäihmisten toiveiden ja palautteiden perusteella. Yhteislauluja lauletaan Koti TV:ssä ainakin helmi- ja maaliskuun ajan, mahdollisesti sen jälkeenkin. Nyt saatujen asiakaspalautteiden perusteella yhteislauluja on laulettu niin ikäihmisten kodeissa kuin palveluasumisessa yli maakuntarajojen ja vastaanotto on ollut alusta asti innostunutta. Kappalevalinnat ovat olleet osuvia ja pidettyjä. Niitä valitessa kuultiin vanhustyön ammattilaisia.

Eino Grön mukana yhteislauluvarteissa
Eino Grön laulattaa Koti TV:n yhteislauluvarteissa joka maanantai. Hän on omakohtaisesti havainnut hoitokodissa vieraillessaan, että ikäihmiset nauttivat suuresti musiikista – niistä tutuista sävelistä ja sanoista, joita ovat ehkä jo nuorina kuunnelleet ja laulaneet. Muistisairaille musiiikki voi olla jopa ainoa tapa palauttaa mieleen asioita ja jotain tuttua. Musiikki on ihmisen mielessä niin syvällä.
Grön kertoo myös huomanneensa, että hoitokodeissa on monet ikäihmisten aktiviteetit jääneet pois hoitajaresurssien takia. Aiemmin ikäihmisille oli järjestettyä jumppaa, lehtienlukuhetkiä ja yhteislaulua. Nämä ovat nykyisin vähentyneet. Osa on jäänyt jopa kokonaan pois koronan myötä.
Yksin jäädessään tai aktiviteettien puuttuessa ikäihmisten henkinen hyvinvointi kärsii. Samoin fyysinen kunto romahtaa nopeasti ellei sitä ylläpidetä lihaskuntoharjoitteilla ja liikunnalla. Grön kokeekin Koti TV:n koko palvelutarjonnan erittäin tärkeänä – siitä on apua kaikille ikäihmisille ja palvelu tulee television kautta helposti saataville.
Eino Grön vaalii omaa hyvinvointiaan
Koko kansan rakastama laulaja Eino Grön tunnustautuu edelleen aktiiviseksi liikkujaksi. Hän on lapsesta asti tottunut liikkumaan paljon ja on koulutukseltaankin liikunnanohjaaja. Liikkumismuodot ovat toki vaihtuneet ja muuttuneet vuosien myötä – nykyään repertuaariin kuuluu päivittäinen sauvakävely ja Suomen talvesta nauttiminen hiihdon parissa.
Eino Grön saa energiaa myös hänelle erityisen rakkaasta tekemisestä eli laulamisesta ja esiintymisestä. Se tuo hyvää oloa ja onnistumisen tunteita elämään. Hän on kiitollinen, että ääni soi ja laulu onnistuu edelleen hienosti, vaikka kovat pakkaset ja talven kylmyys siihen hieman vaikuttaakin.
Arkiliikuntaa ja muistikuntoutusta ikäihmisille Koti TV kanavalta
Eino Grön mukana Koti TV:n yhteislauluhetkissä helmi- ja maaliskuussa maanantaisin klo 12–12.15. Muina arkipäivinä laulattamassa on Maiju Lehti.
Koti TV tarjoaa ikäihmisille liikunnallista etäkuntoutusta, virikkeellistä muistikuntoutusta sekä kulttuuria ja opetuksellista sisältöä. Maksuton kanava tarjoaa lähetyksiä aluksi muutaman tunnin joka arkipäivä. Koti TV näkyy Digitan antenni-tv-verkossa kanavapaikalla 33 sekä DNAn kaapeli-tv-verkossa kanavapaikalla 66. Satakunnassa TV-kanavan käyttöä pilotoidaan osana Satasote – sote-rakenneuudistuksen kehittämishanketta. Pilotti toteutetaan ajalla 1.1. – 30.6.2021 koko Satakunnan alueella.
Ohjelmatarjonta uusiutuu kuukausittain. Ensimmäinen tunti klo 11–12 on Fysiogeriatrian kuntoutustunti ja klo 12–13 ohjelmassa on kulttuuria ja oppimista, joka maaliskuussa tarjoaa yhteislauluvartin, museokierroksen etänä ja voimisteluvartin. Kanavan ohjelmapalvelua tuottaa Kuntopaikka HH Oy. Sisältöjä tehdään ikääntymiseen erikoistuneiden asiantuntijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä, moniammatillisesti.