Ladataan Tapahtumat

Satakunnan rakenteellisen sosiaalityön foorumi III: Ihmisarvo ja ihmisoikeudet – rakenteellisen työn lähtökohta, perustelu ja tavoite?

26.9.2022, kello 12:00 - 16:00

Aika ja paikka

Maanantai 26.9.2022 klo 12-16, Teams-linjoilla

Kenelle

Rakenteellisesta sosiaalityöstä kiinnostuneille, sosiaalialan ammattilaisille, tutkijoille, kehittäjille ja opiskelijoille, sosiaalihuoltoa koskevia päätöksiä tekeville päätöksentekijöille

Teema

Kolmannessa Satakunnan rakenteellisen sosiaalityön foorumissa palataan juurille, eli kysymykseen siitä, miksi meidän tulee tehdä rakenteellista sosiaalityötä. Tästä kysymyksestä päästään ihmisarvon ja ihmisoikeuksien perustavanlaatuisiin käsitteisiin. Foorumissa puhujina ovat tutkija ja sosiaalityön apulaisprofessori (HU) Maija Jäppinen sekä väitöskirjatutkija (TUNI) ja sosiaalityöntekijä Anna Pekkarinen. Puheenvuorojen lisäksi pääsemme foorumissa vaihtamaan ajatuksia kollegoiden kanssa päivän teemoista, sekä rakenteellisen sosiaalityön nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Maija Jäppinen on tutkinut monipuolisesti eri teemoja, sosiaalityötä lasten ja perheiden kanssa eri tilanteissa ja eri maissa, väkivaltaa eri näkökulmista sekä kansainvälistä sosiaalityötä. Teoksen Aikuissosiaalityö – Tieto, käytäntö ja vaikuttavuus (2021, toim. Aila-Leena Matthies & Anu-Riina Svenlin & Kati Turtiainen) luku Ihmisoikeudet aikuissosiaalityön lähtökohtana, jota Jäppinen on ollut kirjoittamassa, on oiva tapa virittäytyä foorumin teemoihin.

Anna Pekkarinen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa tiedonmuodostamisen etiikasta. Hän on tutkinut ihmisarvoa ja osallisuutta sekä lasten ja nuorten että ikääntyneiden näkökulmista. Pekkarisella on myös pitkä työkokemus aikuisten parissa työskentelemisestä. Tällä hetkellä Anna toimii kehittämispäällikkönä Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksessa.

Rakenteellisen sosiaalityön foorumit on aloitettu keväällä 2022 osana Satakunnan Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa tehtävää sosiaalihuollon sisällön kehittämistyötä.

Tällä kertaa foorumi on osa laajempaa Rakenteellisen sosiaalityön viikon ohjelmaa, josta pian lisätietoa – pysy kuulolla!

Iltapäivän ohjelma

Klo 12:00

Tervetuloa! Koontia edellisistä foorumeista sekä ajankohtaisista asioista
Sosiaalihuollon asiantuntija Minka Leino-Holm, Satakunnan Tulevaisuuden sote-keskus -hanke

Klo 12:30

Ihmisarvo rakenteellisen sosiaalityön oikeutuksena
Väitöskirjatutkija, kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen, Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos

Ajatustenvaihtoa ryhmissä

Klo 13:45

Tauko

Klo 14:05

Ihmisoikeudet rakenteellisen sosiaalityön lähtökohtana, perusteluna ja tavoitteena
VTT, sosiaalityön apulaisprofessori Maija Jäppinen, Helsingin yliopisto

Ajatustenvaihto ryhmissä

Yhteenvetoa: Mikä oli keskeinen oivallus keskustelusta sinulle? Missä ja kenen pitäisi jatkaa keskustelua?

Klo 16

Tilaisuus päättyy

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan foorumiin viimeistään ke 21.9.2022 tämän linkin kautta.

Lisätietoja antaa

Minka Leino-Holm, minka.leino-holm@pikassos.fi

Tiedot

Päivämäärä:
26.9.2022
Aika:
12:00 - 16:00

Järjestäjä

Satakunnan hyvinvointialue
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto

Tapahtumapaikka

Etätapahtuma

Lisää tapahtuma kalenteriisi!