Tuleva hyvinvointialue mahdollistaa yhteistyön eri osaajien kanssa ja kaataa raja-aitoja – hankevastaava Jonna Elovaara esittäytyy
Jonna Elovaara työskentelee osan työajastaan hankevastaavana Maakunnan tilannekeskus, Akuutti kotikeskus ja Combilanssi -osahankkeessa. Osahanke kuuluu Satakunnan sote-rakenneuudistuksen kehittämishankkeeseen.

Elovaara toimii erityisesti Rauman yhdyshenkilönä Satasoten hankkeessa 40 % työajastaan. Toisen osan työajastaan Elovaara työskentelee Rauman kotisairaalan vastuusairaanhoitajana.
– Huomasin, että Raumalle haetaan hankevastaavia, joten hain tehtävään. Olemme päässeetkin hankkeessa jo hyvin eteenpäin ja Raumalla Combilanssitoiminta käynnistyykin huhtikuun alussa, toteaa Elovaara.
Combilanssitoiminnan käynnistäminen Raumalla toimii myös hyvänä esimerkkinä ja suunnannäyttäjänä muille Satakunnan kunnille. Myös Akuutti kotikeskuksen Rauman mallia on lähdetty suunnittelemaan yhdessä eri toimijoiden kanssa.
– Odotan mielenkiinnolla sote-uudistusta. Jo hankkeen myötä olen tutustunut lähemmin niin pelastuslaitoksen kuin sairaanhoitopiirin toimintaan ja osaajiin. Tuleva hyvinvointialue mahdollistaa hanketoiminnan tavoin yhteistyön eri osaajien kanssa ja kaataa raja-aitoja, Elovaara pohtii.
Elovaara on aloittanut työuransa Rauman sairaalan sisätautiosastolla 2000-luvun alussa. Sen jälkeen hän on työskennellyt myös perusterveydenhuollon osastotoiminnassa sekä saattohoito-osastolla. Kotisairaalan vastuuhoitajaksi hän siirtyi syksyllä 2020. Elovaara suoritti vuonna 2019 syöpäpotilaan moniammatillisen hoitoketjun erikoistumiskoulutuksen ja valmistui alkuvuodesta 2021 vanhustyön YAMK-koulutuksesta.
– Lähdin opiskelemaan, koska halusin edetä urallani ja minua on kiinnostanut sekä kehittämis- että esimiestyö. Erikoistumiskoulutuksen suoritettuani näin miten nykyaikana opiskellaan ja innostuin jatkamaan opintoja ja suorittamaan ylemmän ammattikorkeakoulutukinnon. Myös Combilanssitoimintaan tutustuin ensimmäisen kerran opinnoissani, Elovaara kertoo.
Toista Elovaara irtautuu ulkoilemalla. Matkustamisesta pitävän Elovaaran vapaa-aika kuluu näin korona-aikana mukavasti perheen kanssa kotona ja myös puutarhan hoito on alkanut kiinnostamaan.